Joulu, vuoden pimeimmän ajan juhla oli lähestymässä, ja kaamoksen keskelle syttyivät tuhannet valot eri puolille Suomea. Kajaanissa, Seminaarin Kampuksella, avattiin joulukausi adventtikauden alkajaisiksi., kun Kampuksen pihalla kohoava 20-metrinen kuusi sai valovyöt oksilleen.
Tilaisuuden avasi Seminaarin koulun rehtori Sari Moilanen, ja oppilaskunnan puheenjohtaja Ansa Kaartinen lausui runon. Kun kuusen kynttilät oli saatu tuikkimaan, oli lasten vuoro loistaa: Seminaarin päiväkodin esikoululaiset, koulun 1- ja 2-luokkalaiset ja Lyseon oppilaat esittivät joululauluja. Kuusijuhlan päätteeksi oli tarjolla lämmintä glögiä. Tapahtumasta on tarkoitus luoda jokavuotinen perinne.
Seminaarin Kampus (entinen Kajaanin OKL) on kokenut kuluneen vuoden aikana lukuisia alueen viihtyisyyttä parantavia uudistuksia. Syksyllä alueelle asennettiin uudet, energiatehokkaat led-valaisimet, jotka tekevät Kampuksesta mukavan ja turvallisen kohteen liikkujille myös ilta-aikaan.
Seminaarin Kampuksen alueella toimivat nykyään Seminaarin koulun ja päiväkodin lisäksi Lyseon koulu, ISS Palvelut, Kainuun Etu, Metsähallitus, Kainuun Sote, Otso Metsäpalvelut, Mamselli, Herkkuhetki ja Moottoripyöräkerho Kamerad. Myös Kajaanin kaupungilla on Kampuksella tiloja. Seminaarin Kampuksen kiinteistöt omistaa Pohjois-Suomen Kiinteistösijoitus Oy.