Huomio Kiireellisten vikailmoitusten 24/7-päivystys 0200 155 00

Pörssiyh­tiö Innofac­to­rin Kajaanin yksikkö löysi kodin Kampukselta

Ohjelmistoyhtiö Innofactor Oyj työllistää yli 500 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Pelkästään Suomessa yhtiöllä on kahdeksan toimipistettä, joista yksi sijaitsee Kajaanissa. Yhteispohjoismaisen Products and Services yksikön esihenkilö Esa Niiranen kertoo, että yksikön nopea kasvu pakotti etsimään uusia tiloja Kajaanista mahdollisimman hyvältä paikalta.

”Saavutettavuus, tavoitettavuus, riittävästi parkkipaikkoja”, Niiranen luettelee uusille toimitiloille asetettuja ehtoja. ”Ravintoloiden ja muiden palveluiden läheisyys oli myös tärkeä tekijä.”
Niirasen mukaan Kajaanin yksikkö on yksi Innofactorin vanhimmista, yrityskaupan myötä Kajaaniin syntynyt toimipiste. ”Meillä on hyvä, toimiva yhteistyö Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa. Löydämme sitä kautta hyvin nuoria tekijöitä. Tälläkin hetkellä meillä on kasvupaineita”, Niiranen sanoo.


Innofactor löysi yhtiön näköiset tilat hienoimmasta mahdollisesta paikasta: Seminaarin Kampuksen Päärakennuksen yläkerrasta. ”Meillä on käytössämme koko yläkerta ja puolet kolmannesta kerroksesta”, Esa Niiranen kertoo. ”Ja saamme helposti lisää tilaa käyttöömme, jos tarvetta tulee. Hyvät toimitilat ovat tärkeä osa työtyytyväisyyttä. Kajaanin yksikössä vaihtuvuus on ollut erittäin pientä, ja haluamme niin olevan jatkossakin. Seminaarin Kampus on meillä mainio ympäristö kaikilla mittareilla arvioituna.”