PS-kiinteistöt

Turval­li­suus­kou­lu­tus veti väkeä Kampuksella

Syksyn värit leiskuivat Seminaarin Kampuksen puissa ja liekit parkkipaikan peltipöntössä, kun Kampuksen väelle annettiin turvallisuuskoulutusta syyskuun viimeisellä viikolla. ”Syystä tai toisesta turva-asiat kiinnostavat nykyään melko hyvin myös työpaikoilla”, kertoi koulutuksesta vastannut MST Consultingin Teemu Myllyoja. Kampuksen yrityksissä on tätä nykyä reilut 200 työntekijää, joista koulutukseen osallistui yli 150 henkeä. ”Todella hyvä osallistujaprosentti, ja myös motivaatio tuntui olevan kohdallaan”, Myllyoja kiitteli. Koulutus on osa Turvatakuu-palvelua, jonka Pohjois-Suomen Kiinteistösijoitus on tilannut kaikkiin omistamiinsa kiinteistöihin. ”Meillä on asiakkaina organisaatioita, joille turvallinen ympäristö on keskeinen osa kaikkea toimintaa”, PSKS:n toimitusjohtaja Jari Kröger sanoo.
Koulutettavien suuren määrän ja koronarajoitusten vuoksi turvallisuuskoulutukset pidettiin Kampuksella kahtena päivänä useassa eri ryhmissä. Joka koulutustuokiossa käytiin läpi kiinteistön pelastussuunnitelma ja sen mobiilikäyttö, vastattiin kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin sekä harjoiteltiin alkusammutusta oikean tulen kanssa.
Kampuksen tuorein toimija, Kajaanin Kaupunginteatteri, tuo alueelle tänä syksynä reilusti uutta väkeä ja vilinää. Henkilökunnan ja katsojien turvallisuuteen on uusissa tiloissa paneuduttu erityisen huolella, jotta jokaisesta teatteriesityksestä muodostuu hyvä kokemus kaikilla tavoin. Teatterin henkilökunta osallistuikin turvakoulutukseen erityisellä innolla, ja Turvanasi-kouluttaja Juho Manninen sai olla sytyttämässä uutta liekkiä tiiviillä tahdilla. Useimmille tulen sammutus oli tavalla tai toisella entuudestaan tuttua, mutta tositilanteessa kaikki näyttää aina hiukan toiselta.
Sammutuspeitteellä on kaksi tehtävää: suojata sammuttajaa liekeiltä sekä tukahduttaa esimerkiksi kattilasta alkanut rasvapalo ennen kuin se ehtii hormiin. Käsisammutin puolestaan soveltuu myös isompien liekkien sammutukseen, mutta sitäkin on syytä harjoitella. ”Tärkeintä on repäistä sokka irti riuskalla otteella”, Manninen opasti teatterilaisia. ”Ja sitten yhtenäinen sumutus kohti liekin juurta.”
Kaikissa PSKS:n kiinteistöissä järjestetään turvallisuuskoulutus tämän ja ensi vuoden aikana. ”Yhteensä koulutuksen piirissä tulee olemaan jopa 350 henkilöä”, Jari Kröger arvioi.

Exit mobile version