PS-kiinteistöt

Seminaa­rin Kampuk­sel­le Kajaanin paras salaattibuffet

HerkkuHetken yrittäjä Sanna Kurkinen ja uusi keittiöpäällikkö Anu Kemppainen.

Seminaarin Kampuksella avaa 20.10.2020 ovensa uusi lounasravintola. Mutta vaikka ravintola on uusi, yrittäjällä on taustaa ravintolatoiminnasta jo useamman vuoden ajalta, sillä HerkkuHetki on toiminut catering-pohjalta jo vuoden 2017 alusta. Mutta oliko juuri nyt oikea hetki ottaa riski ja laajentaa lounaspuolelle, kun koronapeikko väijyy nurkan takana ja vasta keväällä moni lounasravintola sulki ovensa kokonaan?

”Kyllä oli”, nauraa yrittäjä Sanna Kurkinen. ”Vaikka totta kai se vähän hirvittää. Toisaalta lounasravintola on aina pieni riski, oli koronaa tai ei. On vain katsottava eteenpäin ja uskottava lujasti tulevaan. Eihän tätä muuten kannata tehdä.”
Seminaarin Kampuksella ei tähän saakka ole lounaspaikkaa ollutkaan, mikä on koettu jopa pienoiseksi ongelmaksi alueen yrityksissä. Nyt tuo puute siis korjaantuu, kun lokakuun aikana uudet tilat avataan kaikkien asiakkaiden käyttöön.

”Yksi iso tekijä tässä olivat juuri tilat. Kun keittiön seinän takaa vapautuu hieno sali, joka soveltuu lounaspaikaksi eikä vaadi isoa remonttia, niin kyllähän sellaiseen haluaa tarttua. Ja meillä on kuitenkin selkänojana olemassa oleva liiketoiminta ja catering sen rinnalla, joten emme ole aivan lastu lainehilla näillä vesillä”, Kurkinen sanoo.

Kampuksen alueen yrityksissä käy töissä yli 200 henkeä, ja lisäksi alueella liikkuu päivittäin yli kolmen sadan päiväkotilapsen ja koululaisen kotiväkeä. Asiakaskuntaa luulisi siis riittävän. ”Aiomme houkutella heitä ainakin Kajaanin parhaalla salaattibuffetilla”, Sanna Kurkinen lupaa. ”Se tulee olemaan runsas ja näyttävä. Lisäksi leivomme päivittäin itse leipää, jota on lounaalla tarjolla.”
Uuden lounasravintolan vetäjäksi Kurkinen on palkannut uudeksi keittiöpäälliköksi Anu Kemppaisen (kuvassa oikealla). Riippuen ravintolan suosiosta lisää väkeä on tarkoitus palkata vaiheittain. Ravintola avaa ovensa Kampuksella osoitteessa Seminaarinkatu 2.

Exit mobile version