PS-kiinteistöt

Kaikessa soi blues – myös Päärakennuksessa

Blues Seminaari 22.7.2023

Blues Seminaari Kajaanissa

Heinäkuinen musiikkitapahtuma Blues Seminaari jouduttiin kehnon sään vuoksi järjestämään sisätiloissa, Seminaarin Kampuksen Päärakennuksessa. Kainuun kesäisen musiikkitapahtumaperheen ensikertalainen vedettiin silti läpi kunniakkaasti, letkeällä etelän svengillä, eivätkä tapahtuman järjestäjät olleet pettyneitä muutokseen.

”Päinvastoin, Päärakennuksen juhlasali sopi erinomaisesti intiimiin bluestunnelmaan, joka meillä oli mielessäkin”, sanoo Jouni Kananen tapahtuman järjestäneestä Sokrates ry:stä. ”Vaikka ajatus rennosta oleilusta koivujen katveessa oli kaunis, Suomen sää tarjoaa aina yllätyksiä. Voi olla, että suunnittelemme ensi vuoden tapahtuman jo alusta alkaen Päärakennukseen, sisätiloihin.”

Huono sää vaikutti myös katsojamäärään, jossa jäätiin hiukan tavoitteesta. ”Vieraita tuli silti eri puolilta Suomea Lappia ja Lohjaa myöten, eli sana oli kiirinyt mukavasti”, Jouni Kananen kertoo. ”Olemme saaneet jo yhteydenottoja bluesmuusikoilta ensi vuoden tapahtumaan liittyen, eli jatkoa on luvassa.”

Blues Seminaari sai erinomaista palautetta sekä artisteilta että katsojilta. Bluesin historiaa ja soittotyylejä esitellyt workshop keräsi myös kehuja, ja sille toivottiin jatkoa tulevissa tapahtumissa. Mielenkiintoiset artistivalinnat, muusikoiden saumaton yhteistyö lavalla sekä Kulttuuripaja Marilynin hienosti hoitama muusikoiden huolto varmistivat, että Blues Seminaari oli kaikin puolin onnistunut tapahtuma – omalaatuinen, viihdyttävä ja letkeä. Kuin hyvä bluesbiisi.

Tapahtuman järjestämistä tuki joukko kajaanilaisia yrityksiä. Tilat tapahtumalle tarjosi Pohjois-Suomen Kiinteistösijoitus.

Exit mobile version